Kiinteistöhuollon huolto-ohjelma on tärkeä työkalu taloyhtiön kunnossapidon suunnittelussa. Sen avulla varmistetaan, että kiinteistön rakenteet, laitteet ja tekniset järjestelmät tarkastetaan ja huolletaan oikeaan aikaan. Huolto-ohjelma ei kuitenkaan ole asiakirja, jota voitaisiin käyttää muuttumattomana vuodesta toiseen.
Kiinteistöt muuttuvat ajan myötä. Rakennukset vanhenevat, tekniset järjestelmät kuluvat ja taloyhtiössä voidaan tehdä korjauksia tai uudistuksia, jotka vaikuttavat huollon sisältöön. Myös ympäristö muuttuu. Kun talo on uusi, piha-alueen puut ovat pieniä eikä katolle juurikaan päädy lehtiä, havuja tai muuta roskaa. Parinkymmenen vuoden kuluttua samat puut voivat olla jo suuria, jolloin katolle ja ränneihin kertyy huomattavasti enemmän roskaa. Tällöin esimerkiksi katon tarkastus kerran vuodessa voi olla aivan liian harvoin.
Huolto-ohjelman ajantasaisuus ei ole pelkästään tekninen kysymys se on myös merkittävä taloudellinen asia. Jos ohjelma on puutteellinen tai vanhentunut, taloyhtiölle voi syntyä huomattavia kustannuksia. Erityisen kriittisiä ovat esimerkiksi perusvesipumppaamot ja jätevesijärjestelmät. Jos niiden tarkastukset ja huollot puuttuvat ohjelmasta tai niitä ei tehdä riittävän usein, seurauksena voi olla toimintahäiriöitä, vahinkoja ja kalliita korjauksia.
Käytännössä ongelma näkyy usein niin, että huolto-ohjelma on olemassa, mutta sen sisältöä ei oikeastaan tunneta. Kun kävelimme hiljattain yhden taloyhtiön hallituksen jäsenen kanssa kiinteistön ympäri ja keskustelimme huoltoasioista, kävi ilmi, ettei kukaan oikein tiennyt tarkasti, mitä kaikkea huolto-ohjelmaan kuuluu. Yksi asia oli kuitenkin varma: auraus ja hiekoitus oli hoidettu hyvin.
Samaan aikaan ympärillä näkyi monia asioita, jotka kertovat huollon kokonaiskuvan tärkeydestä. Katolla oli runsaasti sammalta, sisäänkäyntien aidat olivat likaisia ja yhdessä kohdassa ränni ohjasi vettä suoraan aitaan niin, että se oli jo alkanut lahota. Piha-alueen pienet puut olivat vuosien aikana kasvaneet suuriksi, ja niiden vaikutus näkyi jo raja-aitojen kunnossa.
Tällaiset havainnot muistuttavat siitä, että kiinteistö elää ja muuttuu koko ajan. Siksi huolto-ohjelmaa on tärkeää tarkastella säännöllisesti yhdessä taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän kanssa. Yhteisessä tarkastelussa voidaan varmistaa, että ohjelma vastaa kiinteistön nykytilaa ja todellisia huoltotarpeita. Samalla voidaan arvioida, onko joitakin huoltotoimia tarpeen lisätä, poistaa tai aikatauluttaa uudelleen.
Ajantasainen huolto-ohjelma parantaa kunnossapidon ennakoitavuutta, auttaa hallitsemaan kustannuksia ja pidentää rakennuksen sekä sen järjestelmien käyttöikää. Kun ohjelma elää kiinteistön mukana, pienet huoltotarpeet voidaan hoitaa ajoissa – ennen kuin niistä kasvaa suuria ja kalliita ongelmia.
